Loading...
Home 2017-06-15T21:34:33+00:00
Nuoria uittomiehiä Suomussalmen Pesiönkylällä 1900-luvun alkuvuosina. Kuva: M. Hiltunen, Kainuun Museon kuva-arkisto

Itsenäisyyden idea

” Olihan me kuljettu kokouksissa jo aikaisemmin, mutta ei tällaisissa.”

Suomen itäraja vedettiin Hossan korkeudella nykyiselle paikalleen Täyssinän rauhassa 1595.

Kun Suomessa viriää ajatus itsenäisyydestä, rajan yli riittää kulkijoita: laukkukauppiaita ja sukulaisten sekä tuttavien luona vierailijoita rajan molemmin puolin.

Elias Lönnrotin työ innostaa kansanperinteentutkijoita tutustumaan rajaseutuun.  Kuljettavana on maa, joka kasvattaa kansanrunoja ja joka ”on itse mieli ja ajatus, ne siemenet, joista sikiävät, kaikkinaiset mielenvaikutukset.” (Kantelettaren esipuhe)

Suomenkieliselle Suomelle hahmottuu esihistoria ja historia sekä kansallinen muinaisuus, jonka varaan rakentaa tulevaisuus.

Kevättalvella 1917 Suomussalmelle kantautuu tieto Venäjän vallankumouksesta. Helsingin kaupoista loppuu punainen silkkinauha, kun ihmiset tunnustavat vallankumouksen väriä ruusukkeilla rintapielissään.

Kenelle valta kuuluu, kun tsaari on kukistettu?

Huhtikuun 7. päivä vuonna 1917 Suomussalmen kirkonkylällä sataa räntää. On pääsisäislauantai. Porvareiden ja työläisten yhteisen vallankumouskomitean koolle kutsuma kansalaiskokous täyttää Suomussalmen kirkon. Alttarille levitetty punalippu viestii vallankumouksesta ja vapaudesta.

Pöytäkirjaan kirjataan kokouksen yksimielinen päätös: Suomi itsenäiseksi ja Vienan Karjala osaksi Suomea. Näin Suomen itsenäisyyttä vaaditaan ensimmäisen kerran julkisessa kokouksessa.

Helsingissä ajatusta itsenäisyydestä pidetään hullunrohkeana, kunnes bolsevikit nousevat valtaan Venäjällä ja ehditään joulukuuhun 1917.

Kuuntele (Tarina 1. Nainen 1917)

 

Porvareiden ja työläisten välit kiristyvät

Myös Suomussalmella porvareiden ja työläisten välit kiristyvät sisällissodan alla, mutta vuoden 1918 taistelut käydään etäällä Kainuun korpipitäjästä. Suojeluskuntalaiset vangitsevat Suomussalmen punakaartin päällikön.

Itärajan yli pakenee satoja suomussalmelaisia. Osa pakenijoista on punakaartilaisia, osa pakenee valkoisen Suomen kutsuntoja keväällä 1918.

Sota vaatii Suomussalmella kolme uhria: yhden punaisten ja kaksi valkoisten riveissä taistellutta.

Kun sota päättyy, kansan kahtiajako ei katoa. Suojeluskunnan paikallisosastojen ja työväenyhdistysten toiminta on vilkasta. Kommunistien maanalaisessa toiminnassa vaalitaan vallankumouksen ajatusta.

Punaisten kulku Neuvosto-Venäjälle jatkuu etappiteitä pitkin, vaikka Tarton rauhansopimuksen jälkeen itärajasta tulee suljettu rajalinja. Suomessa sitä vartioi kevättalvella 1919 perustettu rajavartiolaitos.

Kalanpäästelyä Suomussalmella 1900-luvun alussa. ”Kalan pyynnin tähen on tälle paikalle tultu,” kertoo Samuli Paulaharju teoksessaan Kainuun mailla monen isännän todenneen asuinpaikan valinnasta. Kuva: Roinila, Kainuun Museon kuva-arkisto
Tervanpoltto oli kainuulaisten talonpoikien merkittävien sivuelinkeino 1900-luvun taitteessa. Teloillaan olevia Tervaveneitä Suomussalmen Vuokissa 1915. Kuva: Samuli Paulaharju, Museoviraston kuva-arkisto
Huonoina satovuosina leipäjauhoja jouduttiin jatkamaan männyn kuoresta valmistetulla pettujauholla. Pettua survotaan vuonna 1915 Suomussalmen Vuokissa. Kuva: Samuli Paulaharju, Museoviraston kuva-arkisto.
Tervahaudan polttoa Suomussalmen Kellovaarassa 1916. Kuva: Samuli Paulaharju, Museoviraston Kuva-arkisto.
Talvisodassa tuhoutunut Suomussalmen vanha kirkko. Kuva: Kansanperinteen arkisto/ Tampereen yliopisto (Ala-Könni)

 

Vienan runokylien ystäviin lukeutuu myös suomussalmelaiskirjailija Ilmari Kianto, joka kirjoittaa pororetkistään rajaseudulle esimeriksi teoksessaan Vienan virroilta, Karjalan kankahilta. Kuvassa kirjailija perheineen taiteilijakodin työhuoneessa Turjanlinnassa 1915. Kuva: Samuli Paulaharju, Museoviraston kuva-arkisto.
Korpitaipalia taitetaan jalan. Vesireitit jouduttavat kulkua ennen tiestön kehitystä. Kuvassa matkataan rajalle; venettä uitetaan rannalta käsin Aittokosken viertä ylös. Kuva: Museoviraston kuva-arkisto
Rajamiesten muonitukseen ei valtio hankkinut maitoa. Niinpä maitoa halajavat miehet joutuivat hankkimaan maitoa paikallisilta. Rajamiehet omatoimisesti maidonhankinnassa Suomussalmen Ruhtinansalmella vuonna 1926. Kuva: Kainuun rajavartioston kokoelmat
Suomussalmelainen koululuokka v. 1935. Kuva: Matti Hiltunen, Kainuun museon kuva-arkisto

Torppareista maanviljelijöiksi, pelloilta koulunpenkille

”Lapset juoksivat pellolla olevien aikuisten luo ja huutavat ’nyt se tuli!’ Minua on osattu odottaa.”

Hossaa asuttavat torpparit, jotka käyvät omaa taisteluaan puutetta vastaan. Monessa torpassa asuu lapsirikas perhe. Torpan navetassa on ehkä kaksi lehmää ja muutama lammas, viljeltyä maata noin hehtaarin verran. Pellolla kasvaa perunaa, ohraa ja ruista.

Luonto tarjoaa osansa ravinnosta. Kalalla, metsän riistalla ja marjoilla on sijansa ruokapöydissä. Savotat ja uitot tarjoavat lisätienestiä. Joissakin taloissa poltetaan yhä tervaa, vaikka sen kysyntä on romahtanut, kun puulaivojen aika jää taakse.

Torpparilaki vuodelta 1918 ja Lex Kallio vuodelta 1922 vauhdittavat torppareiden itsenäistymistä. Pieni pala isänmaata on lupa lunastaa omaksi. Lainsäädäntö uudistuu, ja tilojen lunastus jatkuu Suomussalmella 1950-luvulle asti.

Tila nimeltä Hossa on iso, lähes 1 000 hehtaarin kantatila, jolla harjoitetaan maatalouden rinnalla porotaloutta. Aikanaan kantatilasta muodostetaan 11 erillistä tilaa.

Itsenäisen Suomen ensimmäisinä vuosikymmeninä porot tarjoavat Hossan selkosilla turvaa nälkää vastaan.

Kansakouluopetus alkaa Suomussalmen kylillä

Oppivelvollisuuslaki tulee voimaan 1921, mutta se antaa maaseutupitäjille 16 vuotta aikaa lain toteuttamiseen.Moni Suomussalmen syrjäisten kylien lapsi oppii lukemaan ja laskemaan kiertokoulussa. Juntusrannassa kansakoulua on käyty jo yli 30 vuotta, kun Selkoskylän koulu aloittaa toimintansa vuonna 1928.

Kuuntele (Tarina 2 Opettaja v.1928)

 

Hossan pirttikoulussa opetus alkaa 1946, mutta omaa koulutaloa kylälle ei koskaan rakenneta. Useat hossalaiset sota-ajan lapset saavat ensituntuman koulunpenkkiin talvisodan evakkoreissulla.

Poliittiset erimielisyydet kärjistyvät, kun ehditään kesään 1930. Lapualaishenki elää, kun Suomussalmen valtuusto valkaistaan kesällä 1930. Kommunistiaktiivi muilutetaan rajalle. Uhkailu luo varjonsa elämää. Kommunisteilla on etappitiensä, jotka avaavat polun Neuvosto-Venäjälle. Hiljalleen tieto Stalinin vainoista ja vangittujen suomalaisten sekä karjalaisten kohtalosta vaimentaa muuttoliikettä.

1930-luvun oikeistoradikalismi yltää myös Suomussalmelle. Kaksi työväenliikkeen aktiivia muilutetaan rajalle, joskus muilutus jää ajatuksen tai uhkailun ja joskus yrityksen asteelle.

Kuuntele (Tarina 3. Rajamies 1930-luku)

 

Kunnanvaltuuston oikeistoedustajat vasemmistovaltuutettujen ulosajon jälkeen koulun rappusilla 1930. Kuva: Kansanperinteen arkisto/ Tampereen yliopisto (Ala-Könni)
SKP:n Suomussalmen Ruhtinansalmen osaston kokous. Kuva: Kansanperinteen arkisto/ Tampereen yliopisto (Ala-Könni)
Koulunkäyntiä Suomussalmella 1910-luvulla. Kuva: Matti Hiltunen, Kainuun Museon kuva-arkisto
Paavo Nurmi juoksee Suomen maailman tietoisuuteen jo olympialaisissa 1920, ja urheiluintoa riittää myös rajaseudun asukkailla. Kuvassa vietetään Ruhtinansalmen työväenyhdistyksen Voimistelu- ja Urheiluseuran vuoden 1928 kesäjuhlaa. Kuva : Kansanarkisto
Nuori metsämies Harald Heikel Suomussalmella vuonna 1924. Kuva:  Kainuun Museon kuva-arkisto
Uittomiehiä keväällä 1931. Suuret savotat ja uitot tarjosivat töitä Hossan seudulla 1920- ja 30-luvuilla. Suomi vei maailmalle, erityisesti Iso-Britanniaan, metsäteollisuustuitteita ja selvisi kohtuudella maailmanlaajuisesta lamasta. Kuva: Kansanperinteen arkisto/ Tampereen yliopisto (Ala-Könni)
Ajoporona käytetään kuohittua urosporoa. Poron purenta on vanha kuohintatapa. Vuodelta 1917 olevassa kuvassa poron purijana on Jussi Seppänen. Kuva: Kansanperinteen arkisto/ Tampereen yliopisto (Ala-Könni)
Ruhtinansalmen työväenyhdistyksen Voimistelu- ja Urheiluseuran vuoden 1928 kesäjuhlaa. Kuva : Kansanarkisto
Suomussalmen rajakylien asukkaat saavat jatkosadon aikana aseita, joilla puolustautua, jos partisaanit iskevät. 1943 Kuva: SA-kuva

Sota saa otteen elämästä

”Saimme käskyn, että lähtiessämme meidän on sytytettävä heidän kotitalonsa. Jos puna-armeija vielä tulee yli rajan, suojaa he eivät löydä.”

Marraskuun viimeinen päivä 1939 muuttaa hetkessä rajakylien todellisuuden.

Kun puna-armeija hyökkää, siviilit elävät rajakylissä tavallista torstaiaamua. Asevelvollisuus iässä olevat miehet ovat lokakuussa koollekutsutuissa ylimääräisissä kertausharjoituksissa.

Hossaan sanan sodan syttymisestä tuovat ensimmäisenä puna-armeijaa pakenevat siviilit. Kylälle ehtivät suomalaissotilaat ohjaavat siviilit evakkoon, mutta syrjäisempiä taloja sana sodan syttymisestä ei tavoita.

Talvisodan taisteluissa moni suomussalmelaismies puolustaa isänmaataan kotipitäjässään. Raatteen tien taistelut piirtävät jälkensä kansalliseen muistiin.

Viimeiset siviilit lähtevät Hossassa evakkoon tammikuussa 1940, kun kiivaimmat taistelut ovat Suomussalmella jo ohi. Suomalaiset sotilaspartiot saavat tehtäväkseen polttaa rajaseudun asuinrakennukset, jotta mahdolliselle hyökkääjälle ei jää suojaa.

Kuuntele (Tarina 3. Rajamies 1930-luku)

 

Evakosta palaavia siviilejä odottaa keväällä 1940 karu näky. Kodeista ovat jäljellä vain rauniot.

Moskovan rauhassa 1940 itäraja jää Hossan korkeudella entiselle paikalleen, mutta Kuusamo menettää itäisen osansa, noin 2100 asukkaan kotikylät, yli 1 600 km².

Jatkosodan vuodet siviilit asuvat kodeissaan Hossassa. Syrjäisimmät talot jätetään öisin autioksi partisaanivaaran vuoksi.

Ruhtinansalmella toimii suuri huoltokeskus. Kylältä löytyy pian pesula, sotasairaala, korjaamo, elokuvateatteri ja oma sähkölaitos. Saksalaiset rakentavat Ruhtinansalmelle makkaratehtaan.

Talvi- ja jatkosodan vuosina porokarja riutuu hoitamattomana, kun miehet viipyvät rintamalla. Poromäärää leikkaa myös nälkä, sillä poronliha maistuu sotilaille asepuvun väriin katsomatta.

Armeijan autokolonnat ovat tuttu näky Hossassa, johon tulee Juntusrannasta seudun vanhin tie. Armeija yhdistää pikaisesti kylätien Kuusamoon menevään maantiehen.

Rintamalinja painuu rajasta itään, mutta vuosia jatkuva sota vaikuttaa kyläläisten arkeen. Partisaani-iskut ja huhut desanteista luovat pelkoa. Yölliset jäljet, katoavat ruokatarpeet ja pistimellä vaiennettu vahtikoira kertovat itänaapurin kulkevan samoja polkuja.

Sota koskettaa myös lasten maailmaa.

Kuuntele (tarina 4. Lapsi 1940-luku)

 

Kun taistelu puna-armeijaa vastaan on ohi, rajaseudun asukkaat eivät saa iloita rauhasta. Syyskuussa 1944 alkaa uusi evakkomatka. Lapin sodan alla kaikki Suomussalmen rajaseudun asukkaat evakuoidaan.

Saksalaiset polttavat vetäytyessään Juntusrannan kylän, mutta Hossa ja Selkoskylä säästyvät tuholta. Vetäytyvät saksalaiset räjäyttävät tiestön sillat.

Puna-armeija miehittää Suomussalmen itäosaa 17.9.1944 – 21.11.1944. Rajakylien asukkaita käy kotona korjaamassa syksyn satoa erityisluvilla.

Osa hossalaisista palaa kotiin jo syystalvella 1944, osa seuraavana vuonna. Vetäytyvien saksalaisten miinoittama maasto aiheuttaa lähiseudulla tuhoja vielä keväällä 1945.

Talvi- ja jatkosodan jälkeen Suomussalmen sankarihaudoissa lepää 312 vainajaa. Sotaorpoja on lähes 300, sotaleskiä yli 100.

Tyttö ja porsas. Työtytöstä on tullut hyvä ystävä leirin kotieläinten kanssa. Sa-kuva
Hallasenahontie, joka yhdistää Hossan Juntusrannan kautta viitostiehen, valmistuu sotavankityöllä jatkosodan aikana.1941  Kuva: SA-kuva
Tytöt Lyydi ja Kyllikki Juntunen, joiden korvikkeen juontia heinäladossa venäläispartio tuli häiritsemään (2 miestä). Muut miehet olivat piilossa, nähtävästi varmistamassa. 1942 Juntusranta, Suomussalmi. Kuva: SA-kuva
Talvisodassa tuhoutuu Suomussalmella noin 270 taloa. Evakosta rajaseudun kyliin palaajia odottavat usein vain uunin rauniot. Jossakin uusi talo rakennetaan uunin ympärille, jossakin vanhan uunikin on käyttökelvoton. 1943 Kuva: SA-kuva
Väliaikainen navetta Suomussalmen Raatteessa 1940. Kuva: Uuno Peltoniemi, Museoviraston kuva-arkisto
Sotasaaliiksi saatuja vihollisen suksia Raatteen tiellä. Kuva: SA-kuva
Kekkonen jututtaa metsätyömiehiä Kainuun hiihtoreissullaan vuonna 1956 Suomussalmella. Kuva: UKK-arkisto

Toivon ja työn aika

”Ovat niin ahkeria kalansyöjiä, että matokuureille on täällä yhä tarvetta. Sen tietää, että jos pitää mateen mätiä herkkuna, matokuuriin saa kohta varautua.”

Orastava toivo paremmasta huomisesta ja työ kantavat elämää eteenpäin sotavuosien jälkeen.

Hossassa kyläyhteisö opettelee rauhan ajan elämään. Maamiesseuran kursseilta saadaan uutta oppia tilanpitoon, ja tanssit ovat niin suosittuja, että Hossan parakin lattia kaipaa pian uusimista.

Väkiluku kasvaa nopeasti. Äidit kantavat yhä suuren vastuun kodeista, kun moni rintamalta kotiutunut isä tekee pitkiä viikkoja töitä savotoilla.

Juntusrannassa toimii Punaisen Ristin sairasmaja. Rajakylillä avun moneen taloon tuo veneellä, polkupyörällä, jalan, hevoskyydillä tai suksilla korpitaipaleita kulkeva terveydenhoitaja tai kätilö.

Kuuntele (tarina 5. Terveydenhoitaja 50-luvulla)

 
Tie Juntusrannasta Hossan kylälle valmistuu jo vuonna 1923.

1930-luvulla tuota 30 kilometrin tieosuutta kuljetaan kylän ensimmäisellä autolla, mutta pitemmälle tieyhteys ei vie. Sulan aikana Alku-laiva liikennöi Juntusrannasta Suomussalmen kirkonkylälle kaksi kertaa viikossa.

Hossan seudulla eletään vielä 1950-luvulle tultaessa monin paikoin talviteiden, vesireittien, polkujen ja pitkospuiden varassa. Erityisen vaikea tilanne on naapurissa Selkoskylällä. Sen tietää myös pääministeri Urho Kekkonen, joka tekee selkosiin patikkaretken ja saa retkensä jälkeen itärajan tiemurheista kertovia kirjeitä.

1950-luvulla rakennetaan työsiirtoloiden vankityönä kaksi kekkostietä: Juntusrantaan tuova kekkoskakkonen valmistuu 1956 ja viitostieltä Hossaan tuova kekkosviitonen 1959.

Linja-autoliikenne avaa yhteydet taajamiin. Valtion kustantama teiden talviauraus alkaa 1950-luvulla. Postiautot kuljettavat matkustajia 1960-luvulta alkaen.

Komea Paanajärvi on kotimaisten matkailijoiden suosima kohde, mutta se kuuluu Neuvostoliitolle talvisodan jälkeen luovutettuihin alueisiin. Pian yhä useampi luonnossa liikkuja löytää Julman Ölkyn, ja vapaa-ajan retkeilijöitä kulkee 1950-luvulla myös Hossassa. Kuva: Per Ekelund
Retkeilijöitä Julma-Ölkyllä. Kuva: Per Ekelund
Kekkonen kohtaa suomussalmelaisia hiihtomatkallaan vuonna 1956. Kuva: Otso Kukkonen, UKK-arkisto
Suomussalmen naapurikunnan Hyrynsalmen saha vuonna 1951. Kuva: Konrad Hollo, Kainuun Museon kuva-arkisto
Kämppäemäntä ja toinen uskollinen metsämiesten tuki ja turva: suomenhevonen. Kuva: Museoviraston kuva-arkisto
Savotat ja suuret uittotyömaat työllistivät miehiä ympäri vuoden. Metsätyömiesten ansaittu luonashetki. Kuva: Museoviraston kuva-arkisto
Koskenlaskija Suomussalmella 1950. Kuva: Museoviraston kuva-arkisto
Kiertävä kämppäkirjasto Kajaani Oy:n tukkikämpällä Suomussalmella. Kuva: Museoviraston kuva-arkisto
Susitalvena 1962-1963 moni poro mutta myös moni susi kohtaa tiensä pään. Hossassa kaadetaan tuolloin yhteensä 11 sutta, ja paliskunnan etelälaidalla Juntusrannassa vielä 1 susi. Kuvassa osa kaadetuista, pakkasen kangistamista susista. Kuva: Seppo Vähätalo

Sähköistyvä korpi, sammuvat savut

”Hiihdettiin kaverin kanssa Valkeisen vaaralla umpea niin, että näytti jo siltä, että tämä susi se taitaa jäädä. Vaan ajattelin, että kunhan päästään vaaran päälle, niin mäkihän se velkansa maksaa.”

Hossan porotaloudessa koetaan 1960-luvun alussa suuri murros. Poroja katoaa susien suuhun aiemmin kokematonta vauhtia.

Susivuosien alla, talvella 1960 – 1961, Hossan paliskunnassa on 1 336 merkittyä lukuporoa. Talvella 1965 -1966 lukuporoja kirjataan 311. Tuho koettelee poromiesten taloutta, sillä petokorvauksia ei tunneta.

Moni poromies suunnittelee elinkeinonsa hylkäämistä, ja osa taloista lopettaa koko porokarjansa.

Kuuntele (tarina 6. Poromies 60-luvulla)

 
 
Eletyt vuosikymmenet ovat opettaneet hossalaiset omavaraisiksi. Lähikylien kaupoista kaivattiin lähinnä suolaa, sokeria ja tarvittaessa jauhoja sekä kahvia. Apua löytyy myös naapurista: joku taitaa sepän, joku suutarin työt. Myös parantajien taidot tunnetaan.
Omaa kauppaa kylälle ei milloinkaan tule, mutta tiestön ja autokannan kehitys tuo uuden palvelun: kauppa-autot tuovat tavaraa lähes kotiovelle.

Naapuriin Selkoskylälle tulee oma puhelinasema 1965, mutta Hossassa puhelin soi vielä vain rajavartiostolla.Sähköverkon rakentaminen etenee Hossaan vuonna 1972.

Elämänusko on pientiloilla kiinni maassa, omassa karjassa ja raivatuissa pelloissa. Tiet mahdollistavat maidon myynnin meijeriin, ja maitolavat ilmestyvät teiden varsille. Maaseudun asutuksen ja maatalouden tehostumisen hintana on ylituotanto. Vuosina 1969 -1974 valtio solmii pellonvaraussopimuksia ylituotannon hillitsemiseksi. Vaikka pakettipelloista tulee taloudellista korvausta, henkisesti ratkaisu on vaikea.

Metsätyöt teknistyvät 1960-luvulta alkaen. Työt keskittyvät ammattimiehille. Maa- ja metsätaloudesta vapautuvalle väelle ei löydy kotikylästä työpaikkoja, kun teollisuutta ei ole. Hossan seudun nuoriso elää viikot taajamissa koulujen asuntoloissa. Kouluvuosien päätyttyä monet nuoret hakeutuvat opiskelemaan ja valmistuttuaan oman alansa töihin kasvukeskuksiin.

Tilojen määrä Suomussalmella vähenee. 1970-luvun alussa Suomussalmella kirjataan tilastoon 242 autioitunutta taloa. Asutus alkaa keskittyä taajamiin, ja Suomussalmelta muutetaan myös kaupunkiseuduille sekä Ruotsiin.

Osuusliike Maakunnan myymäläauto. Kuva: Harri Moilanen
Pirttivaaran rajavartioaseman huoltoa vuonna 1959. Maantie kylälle valmistui monien vaiheiden jälkeen vasta vuonna 1964. Kuva: Kainuun rajavartioston kokoelmat
Liikekeskus Suomussalmen kirkonkylän keskustassa 1967. Kuva: Pekka Kyytinen, Museoviraston kuva-arkisto
Uusi ja vanha maailma elivät 70-luvun Suomussalmella. Väestörakenne muuttui nopeasti, nuorison määrä romahti ja miehiä asui kylillä naisia enemmän. Kuvassa Frans Tauriainen Suomussalmen Lesosenvaaralta kotitalonsa edustalla 1972. Kuva: Kansanperinteen arkisto/ Tampereen yliopisto (Ala-Könni)
Elämää porokämpällä Suomussalmen sydänmailla. Kuva: Juha Paasovaara
Poronhoitovuoden työt rytmittää poron luontainen käyttäytyminen ja vuodenkierto. Maatalouden ja poronhoidon työläimmät vaiheet lomittuvat eri vuodenajoille. Poroerotuskausi alkaa syyskuun lopulla. Kuva: Juha Paasovaara
Retkeilijä Hossassa 1970-luvulla. Kuva: Juhani Niemitalo

Matkailu orastaa

”Monessa paikassa polku seuraa porojen jälkiä. Ne kun tietävät, mistä on helpoin kulkea.”

Vaikka asukkaiden määrä Hossassa vähenee, kylä löytää uuden tulevaisuudenpolun. Ensimmäiset loma-asunnot nousevat erämaisten järvien rannoille 1960-luvulla ja pian matkailu tarjoaa ensimmäiset työpaikat: kylällä avaa ovensa mökkimajoitusta tarjoava kahvila-ravintola, josta kasvaa myöhemmin hotelli. Pieniä matkailuyrityksiä syntyy pian lisää.

Vapaa-ajan kalastajat oppivat tuntemaan Hossan kirkkaat vedet. Metsähallituksessa pohditaan alueen tulevaisuutta. Alueelle perustetaan 1960-luvulla virkistyskalastusalue.

Hossan seudulla on kalastettu ikiajat. Oulussa syötiin hossalaisia kapahaukia ehkä jo 1400-luvulla. Ennen seudun asutusta Oulujokivarren pitäjäläisillä oli nautintaoikeus erämaan kalavesiin.

Myös presidentti Urho Kekkonen tiedetään Hossan ystäväksi.

Kuuntele (tarina 7. Kekkonen 70-luvulla)

 

Paikalliset tuntevat Värikallion punaiset kuviot, mutta kalliopiirrosten koko tarina alkaa avautua opiskelijoiden keväisen hiihtoretken jälkeen kevättalvella 1977.

Ison sysäyksen matkailun kehitykselle antaa Hossan retkeilyalueen perustaminen vuonna 1979. Valvojan toimisto avaa ovensa Jatkonsalmen kämppäkartanolla, savotan vanhassa kaupparakennuksessa.

Monet retkeilypolut löytävät paikkansa luontaisilta, porojen valmiiksi valitsemilta paikoilta. Puihin ilmestyy sinisiä, punaisia ja keltaisia täpliä, jotka ohjaavat kulkijat oikeille reiteille.

Hossassa huomio kiinnitetään myös alueen kulttuurihistoriaan. Vanhat uitto- ja savottakämpät saavat uuden tehtävän matkailijoiden majoitustiloina. Värikallio on suosittu hiihtoretkien kohde. Hotelli tarjoaa matkailijoille ohjelmapaketteja.

Kuuntele (tarina 8. Retkeilyalueen työntekijä 80-luvulla)

 

Kostamuksen kaupungin ja kaivoksen rakentaminen merkitsee monelle suomussalmelaiselle reissutöitä vuosina 1977 – 1985, mutta kaikkia rajapitäjäläisiä Kostamuskaan ei nappaa mukaansa 1980-luvun nousukauteen.

Suomussalmi etsii sinnikkäästi elinvoiman lähteitä aktiivisille, rakennetyöttömyyden koettelemille kylilleen 1980-luvulla. Vuonna 1981 kunta julistautuu maailman ensimmäiseksi ekokunnaksi. Maatalouden liitännäiselinkeinoista tavoitellaan maaseudun tulevaisuuden turvaajia.

Retkeilyaluetta kehitetään ja pidetään matkailijoita ilahduttavassa kunnossa työllisyysvaroin. Matkailuyrittäjät hiovat yhteistyötään ja kehittävät uusia tapahtumia.

Kuuntele (tarina 8. Matkailuyrittäjä 90-luvulla)

 

Presidentti Mauno Koivisto tulee pian valintansa jälkeen tarkastamaan, miltä edeltäjänsä esiin nostaman Hossa näyttää. Jatkonsalmen kämppäkartanon saunaremontti tehdään kiireesti loppuun, jotta presidentti pääsee kunnon löylyihin.

Kuva: Juhani Niemitalo
Kuva: Juhani Niemitalo
Koivistot vierailevat Hossassa heti Mauno Koiviston virkakauden alussa 1982. Kuva: Aatto Ala-Räihä
Kuva: Juhani Niemitalo
Aatto Ala-Räihä, retkeilyalueen ensimmäinen vartija, ei tuntenut virka-aikaa. Työaika alkoi, kun hän aamukuudelta pisti puhelimen seinään ja se loppui iltakymmeneltä, kun oli aika vapauttaa puhelin yöksi tehtävästään. Kuva: Aatto Ala-Räihä
Ensimmäistä Hossan retkeilyalueen infraa. Puurakenteinen, vuonna 1984 valmistunut Värikallion katselulava palveli vuoteen 2015 asti. Kuva: Aatto Ala-Räihä
Matkailualalle etsitään voimaa koulutuksesta ja kehityshankkeista. Käsityökursseilla haetaan paikallisesta perinteestä ideoita matkamuistoihin. Kuvissa tekeillä vilttitossuja. Kuva: KiantaOpisto
Keskieurooppalaisia turisteja talvisella lomamatkalla Hossassa, oppaan kanssa lumikenkäilemässä. Kuva: Hannu Huttu / Metsähallitus

Kohti kansallispuistoa

”Nyt tiedän, millaisia ovat hiljaisuuden äänet ja miltä näyttää väri nimeltään valkoinen.”

Pedot vierailevat yhä Hossan porokarjassa. EU-aikaan vuonna 1995 astuva Suomi hioo petolainsäädäntöään eurooppalaisen luontodirektiivin mukaiseksi.

Petotuhojen määrä kasvaa, ja oikeudenmukaisesta järjestelmää tuhojen korvaamiseksi etsitään. Porolle etsitään sijaansa matkailuelinkeinossa.

Vuosituhannen ensimmäisellä kymmenellä Hossaan löytää joka talvi yhä useampi keskieurooppalainen matkailija. Ranskalaiset matkailuyrittäjät ovat tulleet Hossaan jäädäkseen.

Suomussalmi etsii Hossan pitkäjänteisen kehittämisen suuntaviivoja. Seudun yleiskaava valmistuu 2006. Matkailulle, lomarakentamiselle ja palvelujen kehittämiselle luodaan pelisääntöjä.

Kylän ohjelmapalveluihin uuden lisän tuo Hossan Poropuisto, joka avaa ovet asiakkailleen 2006.

Hossan kirkkaat vedet ovat avainasemassa. Kylälle rakennetaan oma vesi- ja viemäriverkosto vedenpuhdistamoineen vuosina 2007 -2008. Hossa saa valokuituyhteyden vuonna 2010, ensimmäisenä Suomussalmen kylistä. Tietoliikenneyhteydet mahdollistavat etätyön ja helpottavat matkailupalveluiden kehittämistä.

Monipuolinen retkeilykohde saa kiitosta: Hossa valitaan Vuoden retkikohteeksi 2011 ja Vuoden luontokohteeksi 2014.

Vuonna 2014 perustetaan Kalevalapuisto, joka yhdistää retkeilyalueen ja Suomussalmen rajaseudun merkittävät luontokohteet.

Lähes jokainen talo Hossassa on tavalla tai toisella mukana matkailussa, ja kylä saa uusia, nuoria matkailuyrittäjiä. Matkailukylän tulevaisuuden suuntaviivoja linjaava master plan valmistuu vuonna 2015.

Aitous ja alkuperäisyys, luonnon koskemattomuus puhuttelevat uusia matkailijaryhmiä. Talven suosio matkailusesonkina vahvistuu. Itärajan retkeilyreitillä järjestetään opastettuja vaelluksia eri vuodenaikoina

Kuuntele (tarina 10. Ranskalainen matkailija 2000-luvulla)

 

Linja-autoliikennettä Hossaan ei enää ole. Kotisairaanhoito ja kirjastoauto tuovat kylälle omat palvelunsa. Porot palkivat kuolinpannat kaulassaan. Leijonanosan porotalouden tuloista muodostavat petokorvaukset.

Tammikuussa 2016 saadaan uutinen, joka asettaa pisteen retkeilyalueen hakkuista aika ajoin käydylle keskustelulle: Hossaan perustetaan Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kansallispuisto.

Tolosenvirran entisen uittokämpän saunaa laitetaan uuteen uskoon. Metsähallitus on kunnostanut perinteistä retkeilyaluetta kansallispuistokuntoon korjaamalla kämppiä, siltoja, laavuja ja laitureita. Kuva: Sini Salmirinne / Metsähallitus
Värikallion uuden katselulavan rakentaminen ja valmistuminen oli kesän 2016 kohokohtia. Osat lennätettiin helikopterilla Somerjärvelle, liitettiin yhteen ja kokonaisuus hinattiin ja kiinnitettiin paikalleen. Kuva: Sini Salmirinne
Julma-Ölkyn yli kurottava riippusilta on yksi kansallispuisto-hankkeen suurimmista yksittäisistä maastotöistä. Riippusilta tuo helpostusta patikoijille Ölkyn komeaan, mutta haastavaan maastoon. Kuva: Pekka Veteläinen / Metsähallitus
Ministeriön päätös tehdä Hossasta Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kansallispuisto on sysännyt käyntiin muutoksen Hossan matkailualueella. Muun muassa uusia majoitustiloja on rakennettu kesästä 2016 alkaen.   Kuva: Sini Salmirinne / Metsähallitus
Vuonna 1991 valmistunut Hossan luontokeskus kunnostettiin kansallispuisto-hankkeen aikana talvella 2016-2017. Luontokeskus on portti kansallispuistoon. Kuva: Sini Salmirinne / Metsähallitus
Kylän ohjelmapalveluihin toi jo 2006 uuden lisän porotila, joka avasi ovet matkailijoille. Kansallispuistopäätös on houkutellut edelleen uusia ohjelmapalveluyrittäjiä Hossaan. Kuva: Sini Salmirinne / Metsähallitus
Vuosina 2009-2010 Metsähallituksen meribiologit sukelsivat Hossan lampia kartoittaen vedenalaista kulttuuriperintöä. Kuvassa näkyy katkelma vanhaa, 1800-luvun alun kalapatoa. Kuva: Metsähallitus
Hossa on tullut vuosikymmenten varrella tunnetuksi kalamiehen paratiisina. Kuva: Sini Salmirinne / Metsähallitus

Syksyn ja talven 2016 aikana Hossan hiljaisuus antaa hetkeksi tilaa vasaranpaukkeelle. Kylän matkailuyritykset investoivat uusiin majoitustiloihin, ja metsähallitus uudistaa tulevan kansallispuiston palvelurakenteita.

Kesäkuussa 2017 Hossassa juhlitaan Suomen 40. kansallispuiston avajaisia.